top of page

Koska oikea hetki unikoululle?


Saamme Sleepyllä paljon kysymyksiä paremmista unista kiinnostuneilta vanhemmilta siitä, koska olisi oikea hetki nukkumaan opettelun aloittamiselle. Useimmat meistä vanhemmista saattavat nukkua huonosti jo raskausaikana, ja väsymyksen taakkaa saattaa vielä lisätä vanhempien omat uniongelmat tai jo isompien sisarusten kanssa valvotut yöt.


Usein unikoulusta astuu puheeseen 6 kuukauden kohdalla, ja se yhdistetään yösyömisen lopettamiseen; Kun kiinteät on aloitettu, voi yön syömiset jättää pois, ja kappas, kaikki saavat taas nukuttua paremmin.


Hmm… Oman kokemukseni mukaan kiinteät saattavat suurimmalla osalla olla vielä maistelutasolla tuossa 6 kuukauden kohdalla, annokset ovat vielä melko pieniä, ja esim proteiinin määrä ruokavaliossa vielä aika olematon. Lisäksi 4kk unitaantuma on usein päässyt vauhtiin viimeisen parin kuukauden aikana, päiväunet saattavat takkuilla ja päivän rytmitys saattaa vielä olla hakusessa, nukahtaminen tapahtuu paljolti vanhempien avustuksella, ja yössä heräillään useimmiten parin tunnin, pahimmillaan jopa tunnin tai puolen tunnin välein. Ensimmäisiä hampaitakin saattaa pukkailla.


Tässä tilanteessa yösyömisten pois jättäminen ja unikoulun pitäminen saattaa tuntua melkoiselta projektilta, yösyömisten lopettaminen ja täydet yöunet vain kaukaiselta haaveelta…


Meidän näkemyksemme Sleepyllä nukkumaan opettelun aloittamiseen, sekä itse nukkumaan opetteluun, onkin melko erilainen; Me uskomme että nukkumaan opettelu on matka, joka koostuu useasta eli etapeista, ja siksipä matka kannattaakin aloittaa mahdollisimman hyvissä ajoin. Unikoulu voi kyllä osalla perheistä olla jossain vaiheessa osa heidän nukkumaan opettelun matkaansa, mutta unikoulun lisäksi tähän matkaan kuuluuvat, vähintäänkin yhtä tärkeinä, ja useimmiten jopa olennaisempina, myös sellaisia asioita kuten

- unihygienia, eli

o lapsesi uniympäristö

o väsymyksen viestikielen opettelu sekä

o hyviä unia tukevat unirutiinit

- päivän oikea rytmittäminen ja riittävät päiväunet

- (uni)ruokavalio


Ja unikoulu -käsitteen sijasta me Sleepyllä puhumme mieluummin itsenäisen unen taidosta, jota tätäkin voi alkaa opettelemaan jo paljon ennen 6kk rajapyykkiä. Lempeitä, vauvasi iän ja kehityksen huomioivia opettelutekniikoita on olemassa paljon, eikä harjoittelun tarvitse tapahtua viikon unikoulu puristuksen yhteydessä, vaan sen voi yhtä hyvin tehdä hieman lempeämmin, askel kerrallaan, lapsesi tahtisesti.


Siksi me Sleepyllä näemmekin, että nukkumaan opettelu kannattaa aloittaa heti kun aihe on itselle ajankohtainen, ja siihen löytyy kiinnostusta ja voimavaroja; Ei ole mitään syytä odottaa esim 6, 8 tai 12kk saakka matkan aloittamista, vaan itse asiassa, mitä aikaisemmin nukkumaan opettelun matkasi aloitat, sitä lempeämpi on matkanne, ja sitä taitavampi nukkuja lapsestasi kasvaa!


Ihanaa nukkuman opettelun matkaa perheellesi!




コメント


bottom of page