top of page

Uniohjaajan kokemus lasten joogaohjaajakoulutuksesta / Perhejooga

Yhteistyössä Perhejoogan kanssa


Lasten elämässä nykypäivänä joutilaisuuden hetkiä on vähemmän kuin koskaan aiemmin, leikkiminen on saanut uusia muotoja, ja digitaalinen maailma vetää meitä puoleensa ja vie yhä enemmän aikaamme ja huomiotamme.


Oma arki on monesti täynnä kiirettä, suorittamista ja hermoston ylikierroksia. Viimeisten muutaman vuoden aikana olen yhtä useammin pysähtynyt ajattelemaan, miten tärkeää olisi löytää sopiva tasapaino kiireisessä ja digitaalisessa maailmassa ja osata tarjota lapsille enemmän keinoja rauhoittua ja rentoutua.

Aiemmin tänä vuonna sain mahdollisuuden osallistua Lasten Joogaohjaajakoulutukseen, jonka järjesti Perhejooga. Koulutus tuntui olevan juuri se, mitä olin kauan kaivannut: uusia työkaluja lasten hyvinvoinnin tukemiseen.


Sleepyn Annukka lastensa kanssa

Koulutuksen vetäjä Anne, on Perhejoogan perustaja, lasten ja nuorten joogaopettaja sekä Mindfulness-ohjaaja. Hän on sydämellinen, viisas, äärimmäisen kokenut ja innostava kouluttaja. Meidän koulutusryhmässämme oli mukana laaja kirjo eri koulutustaustoista ja eri aloilla lasten parissa työskenteleviä aikuisia.


Ennen koulutusviikonloppua pohdin omaa työtäni lasten uniohjauksen parissa.

Erityisesti taapero- ja leikki-ikäisten lasten ohjauksissa korostuu vanhempien yleinen kysymys:


"Lapsi on iltaisin aivan ylikierroksilla, ja nukahtaminen kestää 1-2 tuntia. Miten saisin lapsen rauhoittumaan ja käymään unille sujuvammin?"


Toivoin saavani koulutuksesta uusia ja arvokkaita työkaluja jaettavaksi vanhemmille juuri tämänkaltaisiin tilanteisiin.


Koulutuksen aikana pääsimme syventymään monipuolisesti lasten joogan maailmaan. Opimme kaikki lasten joogan eri vaiheet, tutustuimme hermostoon ja hengitykseen, ja rentouduimme lukuisien käytännön harjoitusten kautta.


Koulutusviikonlopun jälkeen oli lasten joogan harjoitusohjausten vuoro, jotka kävin itse pitämässä päiväkodissa 3-5-vuotiaille lapsille. Nämä olivat itselleni huippuhetkiä, kun näin lasten puhtaan ja vilpittömän innon, heittäytymisen ja rutkasti riemukkaita hetkiä. Näin myös, miten joogahetkissä päästiin myös rentoon pötköttelyyn ja levolliseen tilaan, vaikka aina en olisi sitä (varsinkaan tunnin alussa) uskonutkaan.


Isä ja kaksi lasta rantakalliolla

Olen aiemmin osallistunut moniin aikuisten joogatunteihin, mutta totta puhuen, tunnin aikana suuri osa ajasta on kulunut kiireen ja kierrosten laskemiseen, ja olen saavuttanut rentouden vasta tunnin loppupuolella.


Kun Anne veti ryhmällemme ensimmäisen joogasatuhetken, olin vaikuttunut! Oma oloni oli äärimmäisen rentoutunut, iloinen ja innostunut. Leikkiin ja mielikuvamatkalle heittäytyminen oli upea kokemus! Suorittaminen ja kiire hävisi ja oma ajantaju katosi. Ja mikä parasta, hymy oli korvissa saakka!


Koulutuksen jälkeen olen tehnyt lasten joogaa omien lasteni kanssa ja eri ikäisten lapsiryhmien kanssa. Mutta ennen kaikkea olen saanut valtavasti työkaluja päivittäiseen työhöni lasten uniohjauksien parissa.


Yhden perheen palaute on jäänyt erityisesti mieleeni, sillä he saivat niin kokonaisvaltaista apua, kun otimme arkeen mukaan joogahetkiä.


Olemme saaneet valtavasti tukea kaikkiin siirtymätilanteisiin sekä lapsen tunnetaitoihin! Päivän aikana pääsemme lapsen kanssa kiukun hetkistä helpommin yli ja kaikilla on pidempi pinna kuin aiemmin. Vielä pari viikkoa sitten iltamme olivat täyttä sekoilua ja nukahtamisessa saattoi kestää tunnista kahteen. Nyt illoissa on hassuttelua ja rentoa yhdessäoloa, lapsi on rauhallisempi ja nukahtaa yöunille puolessa tunnissa. Olemme hämmästyneitä näistä kaikista muutoksista ja niin kiitollisia!

Koulutus lunasti odotukseni moninkertaisesti. Olen saanut paitsi valtavasti työkaluja omaan työhöni lasten unien parissa, myös oppinut soveltamaan näitä taitoja omaan arkeeni lasten kanssa; rentoutumista ja pysähtymistä, leikkiä, liikettä ja yhdessäoloa.


Täydellä sydämellä uskallan luvata, että koulutuksesta hyötyy aivan jokainen lasten parissa työskentelevä aikuinen. Saat rutkasti tietoa ja tukea, opit ohjaamaan lasten joogaa ja saat eväitä lasten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseen.


Ja mikä tärkeintä, kaikki nämä edut kohentavat myös omaa hyvinvointiasi, jolloin voit olla entistäkin parempi tuki myös lapselle.


Koulutus järjestetään tässä muodossa viimeistä kertaa 16.-17.9. joten jos tunnet yhtään, että tämä voisi olla sinun juttusi, hyppää äkkiä mukaan!


Psst! Perhejooga järjestää ensi keväänä aivan uuden koulutuksen TRAUMASOVELLETUN JOOGAN ​PERUSKOULUTUS yhteistyössä Josefin Wikströmin kanssa.


Kuva: Anne / Perhejooga


Comentarios


bottom of page